Essentialistinen, postmoderni vai holistinen ihmiskäsitys?
Omana ajatuksenani opettamisesta tulee ensimmäisenä mieleen, että ihminen on erilainen oppijana; kukin oppi omalla tavallaan parhaiten joko kuulemalla, näkemällä, koskettamalla, liikkumalla tai kirjoittamalla, ja oma temperamentti, asenne ja motivaatio vaikuttavat oppimiseen.
Oma tapani ajatella oppimisesta on asiantuntijana olemista, tiedon siirtoa oppilaille, ja toivomusta, että he oppisivat jäsentelemään ja yhdistämään saamaansa tietoa itsenäisesti. Koen oppimisen selkeästi yksilöllisenä prosessina, jossa tieto on keskiössä (ei niinkään ryhmätyötaidot ja yhteisöllisyys), mutta jossa ryhmän vertaistieto ja näkökulmat ovat kuitenkin erittäin tärkeitä, oppimista rikastuttavia asioita.
Susimetsän ja Lemechkova-Toivosen (2023) kirjoitusta lukiessani totesin, ettei ihmiskäistykseni ainakaan ole predeterministinen; että kaikki olisi ennakkoon määriteltyä ja sidottua yhteiskuntaan, ympäristöön ja perimään; tosin geneettinen perimä voi kyllä vaikuttaa jo aiemmin mainitsemaani erilaiseen tapaan oppia. En kuitenkaan kannata myöskään eksistentialistista ihmiskäsitystä, jossa ihminen valitsee itse kaiken, mitä haluaa tehdä (ja oppia). Tietyn pätevyyden saamiseksi täytyy osata tietyt asiat ja todistaa osaaminen yleispätevästi. Esimerkiksi lentokapteenilla täytyy olla käsitys fysiikasta, lääkärillä ja hoitajalla matemaattiset taidot oikean lääkeannoksen laskemiseksi, ja kokin on hyvä vaikkapa tietää, mitkä kasvit ovat myrkyllisiä ja ruoaksi kelpaamattomia. Ihminen ei voi täysin valita, mitä opiskelee, vaan ikäviäkin aineita ja asioita täytyy harjoitella.
Susimetsän ja Lemechkova-Toivosen (2023) artikkelista lähinnä omimmalta kuulosti kognitiivinen ihmiskäsitys, jossa korostuu älykkään opiskelijan oma kyky hallita ja ohjata oppimistaan, kun taas holistinen ihmiskäsitys kuulosti hienoimmalta - kukin yksilö on omanlaisensa, ja erilaisuutta tulee tukea ja kunnioittaa.
Postmoderni näkemys on kasvattanut nykynuorille selkeästi paremman itsetunnon ja puhe- ja puhutun vieraan kielen taidon kuin oman ikäluokkani opetusmetodit ja ihmiskäsitykset, joissa saatettiin seisottaa alakoulun oppilaita pulpetin vieressä, kunnes osasi vastata opettajan kertotaulu-kysymykseen – siinä on varmasti heikoiten kertolaskut opetellut, viimeisenä seisomaan jäänyt oppilas-parka oppinut lähinnä vihaamaan matematiikkaa.
Postmoderni ihmisnäkemys on tuonut opetukseen oppilaslähtöisyyttä, tasa-arvoa ja demokratiaa, ja on pohjana nykyaikaisessa opetuksessa, joten tutustuin seuraavaksi Välimaan ja kumppanien (2023) kirjoitukseen postmodernista ihmiskäsityksestä, koska omaakin opettamistani haluaisin ohjata toki tähän ”modernimpaan” suuntaan.
Pelkkää hyvää ei vapaudesta ja instituutioiden murenemisesta kuitenkaan seuraa. Ihminen luo oman yksilöllisen käsityksensä maailmasta valiten tarjolla olevista uskomuksista ja tiedosta – seikka, joka voi äärimmilleen vietynä johtaa tietoteoreettiseen epäuskoon (Välimaa et al., 2023) – ihminen ei usko tutkittuun tietoon, vaan vaikkapa tik-tokista löytämäänsä ”totuuteen”.
Postmodernissa ihmiskäsityksessä korostuu vapaus, ehkä kaikuna 60-luvun radikalismista. Huomaan vähän jarruttelevani mielessäni, ettei kaiken tarvitse olla hauskaa seikkailua, omia valintoja ja tiedon käyttämistä vain hyödyksi, kuten Välimaa ja kumppanit ajattelumallia osin kuvaa (2023). Pidän kuitenkin ajatuksesta, että postmoderni tasa-arvo tarkoittaa ihmisen kaikkien erityispiirteiden hyväksymistä ja erilaisuutta mahdollisuutena, ei rajoitteena (Hautamäki ym., 1996, ss. 36–39; viittauksena:Välimaa et al., 2023)
Yksilön omien valintojen korostaminen on toki oikeinkin tavoiteltavaa, mutta olisiko eksistentialistinen ihmiskäsitys sittenkin lähempänä omaani?
Vaikka eksistentialistista opetustapaa on kovasti kritisoitu, koska se antaa täyden määräämisoikeuden opettajalle siitä, mitä ja miten opetetaan, ja oppilailta vaaditaan kuuliaisuutta ja kurinalaisuutta, on sitä käytetty esimerkiksi kylmän sodan aikana nimenomaan ”kovien” tieteiden, teknologian, matematiikan ja luonnontieteiden opetukseen, jotta ollaan saatu huippuosaajia puolustukseen, avaruusteknologiaan ja teknisen kilpailukyvyn parantamiseen (Korhonen et al, 2019). Luonnontieteilijänä koen eksaktin tiedon ja järjestelmällisen päättelykyvyn opettamisen tarpeelliseksi luonnontieteiden omaksumiseksi, se minulle anteeksi annettakoon. Eksistalisti voidaan myös opettaa hankalampia asioita paloissa, ja osin ulkoa, usean toiston kautta oppimalla (vaikkapa aminohapot tai ihmisen luiden nimet ja paikat) (Gutek, 2009, s. 310–315; viitteenä julkaisussa: Korhonen et al. 2019). Ilman muuta näitäkin asioita voidaan opettaa mukavammin, oppilaslähtöisemmin ja vaikkapa pelin kautta, enkä missään nimessä kannata ihmisten ennakkoluuloista luokittelua lähtökohdan, sukupuolen tai minkään muunkaan perusteella.
Entäpä se holistinen ihmiskäsitys, jota pidin erittäin mielenkiintoisena ja tavoiteltavana?
Malme, Punamäki ja Samppala (2019) kuvasivat julkaisussaan erityisesti Lauri Rauhalan kehittämää kokonaisvaltaista teoriaa ihmisen olemassaolosta (Rauhala, 1991 ja 2005; viitteinä julkaisussa Malme et al., 2019).
Rauhalan mukaan ihmisen olemassaolo on kokonaisuus, joka koostuu kolmesta osasta: tajunnallisuus, kehollisuus ja situationaalisuus (Malme et al., 2019). Tajunnallisuus koostuu mielestä ja elämyksistä, jotka voivat olla paitsi henkisiä, myös pelkästään fyysisiä, jolloin ihminen ei jää erittelemään ja pohtimaan elämystä. Keholla koetaan ihmisen kokonaisuudessa ihmisyyden keskuksena, joka vaikuttaa oppimiseen. Ihminen kuuntelee kehoaan ja vastaa sen viestiin. (Rauhala, 2005; viitteenä julkaisussa Malme et al., 2019.)
Situationaalisuuden puolestaan määrittelevät konkreettiset (elinolot, ravintotilanne, saasteet, yhteiskunta) ja ideaaliset (arvot, ajatukset, toiveet, henkinen yhteys ihmisiin ja esim taiteisiin/kulttuuriin) komponentit. Asiat, jotka vaikuttavat yksilöön, kuuluvat konkreettisiin komponentteihin, olkoon ne vaikka Hiroshiman pommi-iskun aiheuttama ydinsodan pelko tai vanhemmilta opitut tavat ja taidot. (Rauhala, 2005; viitteenä julkaisussa Malme et al., 2019.)
Holistinen ihmiskäsitys opetuksessa korostaa oppilaan henkilökohtaistamista ja opettajan ja oppilaan vuorovaikutusta. Se ottaa koulutustilanteeseen mukaan ihmisen kokonaisuutena, hiljaisen tiedon, historian, kehollisuuden ja ainutlaatuisuuden. (Lehtovaara 2007; viitteenä julkaisussa Malme et al., 2019). Näiden asioiden syvempi ymmärtäminen tuo minusta opetukseen ja oppilaan kohtaamiseen ihmisyyttä ja ymmärrystä sekä toisen huomioimista, ja valmistaa myös opettajan uusille ajatuksille ja tavoille.
Huomio
Tehtävän teossa ei käytetty tekoälyä. Viittasin julkaisuissa olleisiin viitteisiin niitä tarkkistamatta – osaa voi olla saatavilla vain painettuna versiona, joten alkuperäisten viitteiden metsästys olisi ollut aika työlästä.
Lähteet
Gutek, G. (2009). New Perspectives on Philosophy and Education. Ohio: Pearson. Viitteenä artikkelissa: Korhonen, I., Oinonen, M. & Samppala, M.-L. (2019). Essentialistinen ihmiskäsitys. HAMK Unlimited Journal 16.8.2019. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020111992002
Hautamäki, A., Lagerspetz, E., Sihvola, J., Siltala, J. & Tarkki, J. (1996). Yksilö modernin murroksessa. Gaudeamus Oy. Viitaus artikkelissa: Välimaa, J., Kotiranta, K. & Hannula, H. (2023). Postmoderni ihmiskäsitys. HAMK Unlimited Journal, 12.1.2023. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202301102147
Korhonen, I., Oinonen, M. & Samppala, M.-L. (2019). Essentialistinen ihmiskäsitys. HAMK Unlimited Journal 16.8.2019. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020111992002
Lehtovaara, M. (2007). Lauri Rauhalan filosofinen näkökulma ihmisen kasvattamiseen. Teoksessa J. Tähtinen & S. Skinnari (toim.), Kasvatus- ja koulukysymys Suomessa vuosisatojen saatossa (ss. 587–611). Kasvatusalan tutkimuksia – Research in Educational Sciences 29. Helsinki: Suomen Kasvatustieteellinen Seura. Viitteenä julkaisussa: Malme, L., Punamäki, M. & Samppala, M.-L. (2019). Holistisen ihmiskäsityksen näkökulmia kasvatukseen ja opetukseen. HAMK Unlimited Journal 15.8.2019. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020111690401
Malme, L., Punamäki, M. & Samppala, M.-L. (2019). Holistisen ihmiskäsityksen näkökulmia kasvatukseen ja opetukseen. HAMK Unlimited Journal 15.8.2019. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020111690401
Rauhala, L. (1991). Humanistinen psykologia. Helsinki: Yliopistopaino. Viitteenä julkaisussa: Malme, L., Punamäki, M. & Samppala, M.-L. (2019). Holistisen ihmiskäsityksen näkökulmia kasvatukseen ja opetukseen. HAMK Unlimited Journal 15.8.2019. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020111690401
Rauhala, L. (2005). Ihmiskäsitys ihmistyössä. Helsinki: Yliopistopaino. Viitteenä julkaisussa: Malme, L., Punamäki, M. & Samppala, M.-L. (2019). Holistisen ihmiskäsityksen näkökulmia kasvatukseen ja opetukseen. HAMK Unlimited Journal 15.8.2019. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020111690401
Susimetsä, M. & Lemechkova-Toivonen, A. (2023). Ihmiskäsitysten merkitys opettajan työssä. HAMK Unlimited Journal, 8.5.2023. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023042739078
Välimaa, J., Kotiranta, K. & Hannula, H. (2023). Postmoderni ihmiskäsitys. HAMK Unlimited Journal, 12.1.2023. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202301102147
Kommentit
Lähetä kommentti